Tuntuu ettei tätä ylläpidetä ollenkaan joten siirryn uuteen paikkaa, tervetuloa lukemaan:

http://toipuva.blogspot.fi/

 

Keskiviikkona tuli 3kk putsia täyteen niiden mittareiden mukaan joita olen asettanut:

• Huorissa käynti
• Huoramainokset

Yllä olevat asiat ovat ne joita minulla nyt on sisäympyrässä, eli repsahtamiseksi luokiteltavassa käyttäytymisessä. 3kk sitten otimme kummini kanssa pois sieltä:

Pornon, runkkamisen useammin kuin 2 kertaa viikossa ja kaikenlaisen alostomuuten liitttyvän materiaalin kattomisen.

Paradoksaalista on ettei nuo asiat ole minua juurikaan vainonneet sen jälkeen kun ne poistettiin.

Pääsääntöisesti elo ja olo on ollut helppoa, ihmisen on ollut hyvä olla, Nykyinen parisuhde on lämmin, rakastava ymmärtävä. Suhde, jossa on rakkautta ja ymmmärystä vapautta ja tilaa molemmille. Suhde, jossa asioista puhutaan. Suhde, jossa rakastan toista ihmistä ihan helvetin paljon.

Pelottavaa toisaalta onkun, aina välillä mörkö kömpii mieleen muistuttamaan:

"Nyt kun oot näin kaun ollut putsina retku tulee vääjämättä, kovempana kuin koskaan" 

Ajatus joka pelottaa helvetisti, se että sama ralli alkaisi ja veisi minua kuin märkää rättiä, ja olisin jälleen elämäni sivustakatsojana, Tuhoaisin kaiken kauniin mitä nyt on ja satuttaisin tuota suloista ihmistä jota rakastan, joutuisin kertomaan mitä olen tehnytn niinpä olen luvannut olla rehellinen ja parhaani yrittää muuta en voi luvata.

Onneksi tuo pelko on ollut ohimenevää, se kun itsessään saa retkahduksen aikaan jos siihen jää jumiin.

Sitten on ollut myös hankalia juttuja, eli liikaa kiirettä, liian vähän lepoa stressiä, liikunnan puutetta yms

Eli hyvät perusasiat on jääneet vähälle, onneksi on voinut hidastaa ja kiinnittää niihin huomiota, ne kun on asioita joilla saa patterit ladattua ja turnauskestävyyttä vaikeisiin tilanteisiin. Retkahduksissa jotka tulee "yllättäen" huomaakin miten onkin pitkän aikaa lyönyt laimin noita perusjuttuja ja sitten:

Akku onkin tyhjä ja ainut  helpotus löytyy addiktion varapatterista, Josta tuleekin ensin 10 000:n voltin tärsky, eufforinen rush hetkeksi ja sitten loputon  häpeä ja piemeys ja paska. Pakottava tarve saada uusi 10 000 voltin lataus, josta ei sitten saakkaan sitä fiilistä ja entistä paskempi olo jne jne

No näistä viisastuneena vietänkin hidasta lauantaiaamua, nauttien ja menemällä päivällä rakkaan harrastuksen pariin.

 

 

Putsi jatkuu, nyt takana on vähän vajaa 3kk putsia ja hyvää aikaa. Olen siitä sanoinkuvaamattoman kiitollinen KV:lle ( siis korkeimalle voimalleni) Ei ole tehnyt mieli mennä huoriin eikä selata mainoksia ja mikä tärkeintä on ollut hyvä olla. 

Toisaalta pelottaa, pelottaa se voima mikä addiktiolla on ja se, että se joku kaunis päivä tarraa takinkauluksesta kiinni ja alkaa pyyhkimään minulla lattioita. Ja sivustakatsojana katson miten pilaan ja tuhoan kaiken elämässäni tuolla paskalla. Pelottaa että joudun kertomaan rakkaalleni mitä on käynyt ja satuttamaan ihmisiä joita rakastan.

Vaan ei auta pelätä ja murehtia muuten tulee hulluksi. Pitää vaan olla kiitollinen jokisesta hetkestä ja muistaa että jokaisessa hetkessä voi aina tehdä valinnan, hyvän tai huonon mutta valinnan kuitenkin. Tässä Hyvä Juttu Mindfulnes kerho mielekkäältä asiaan

Hyvää kesää kaikille, olkaa onnellisia ja nauttikaa ja eläkää päivä kerrallaan.

 

 

 

Pari viikkoa lomaa takana ja putsia ollut noin 7 viikkoa . Aika ukomaton fiilis kun ei oo tarttenut tapella addiktion kanssa. Kiitollinen ja onnellinen siitä :-)

Muutama semmonen tilanne ollut jossa on pelottanut, samanlailla kun katonreunalla pelottaa ihmistä jolla on korkeanpaikan kammo. Yksi oli missä oltiin syömässä pizeriassa, jossa oli iso määrä kauniita tarjoilijoita. Mieleeni tuli flasback yhdestä unkarin tytöstä joka kerto olevansa tarjoilija siviilissä. No siitähän ensimmäinen ajatus katsoessani kaunista tarjoilija tyttöä oli "Huoraakohan tuo siviviilissä".

Tuosta ajatuksesta seuraava oli pelko siitä, että mieli alkaa täyttyä ajatuksista ja fantasioista, jotka sitten ottavat pakkomielteen niskalenkin ja taas mennään. No onneksi ei käynyt ja onnistu päästämään ajatuksista irti.

Matka jatkuu kuitenkin päivä ja hetki kerrallaan, kiitollisena jokaisesta addiktio vapaasta sellaisesta.

 

 

 

Outo ja epätodellinen fiilis, päätin lopettaa viime viikon perjantaina yli seitsemän vuotta kestäneen parisuhteen. En vain kyennyt uskomaan että asiat siinä muuttuisivat.

En saanut uskoa siihen, että tulisin saamaan siinä suhteessa hellyyttä ja läheisyyttä niin kuin kaipaisin. Enkä pystynyt uskomaan, että addiktiota ei käytettäisi lyömäaseena, se viimeinen niitti jokaiseen keskusteluun:

"Sä olet huorien kanssa pettänyt mua"

Lause jolla käy selväksi että keskustelu on käyty, turha jatkaa olethan paska.

Olin aiemminkin päättänyt lopettaa suhteen mutta aina olimme päätyneet sitä sitten jatkamaan ja yrittämään. 

Toki suhteessa oli paljon hyvää, mukavaa yhdessä oloa, toistemme tukemista ja paljon positiivisia asioita., mutta se jakuva itseäni piinava kysymys: Onko tämä suhde missä haluan olla ? ja vastaus jonka tiesin kyllä pitkäänkin mutta en halunnut sitä uskoa ja kuulla: " Ei ole"

Olen paljon kelannut miksi ei sitten lopetettu tosiaan aikaisemmin;

• Oma syyllisyys paskasta mitä saanut aikaan.
• Se hyvä mitä oli, hyviäkin hetkiä oli pajon
• Mielyttämisen tarve, konfliktien pelko
• Ei halua satuttaa toista
• Pelko, epävarmuus olla yksin.

Miksi sitten nyt:

• Ymmärrys että en pysty olemaan putsina tälläisessa suhteessa, johtuen kahden rikkinäisen ihmisen vuorovaikutuksesta.
• Halu pysyä putsina.
• Halu olla onnellinen elämässä, sellaisessa elämässä mitä haluaa itse elää.

Jotta totuus pysyy mukana ja ei ole pelkästään latteita osatotuuksia asiaan liittyy toinen orastava ihmissuhde jossa tuntuu että asiat voivat lähtökohtaisesti olla paremmin.

Mutta oli miten oli addiktion kanssa on nyt ollut hyvää aikaa ja takana on yli 30 päivää putsia ja henkisesti hyvää oloa ettei ole tattenut yrittää olla hampaat irvessä.