Mielenkiintoinen aamu ja tunnelataus joka tuli kun päädyin kirjoittamaan pelosta. Kaikki tiet vievät Roomaan sanoo sananlasku. Omalta osaltani tuntuisi että kaikki asiat johtaa aikaan jolloin Isäni lopetti yhteydenpitämisen minuun. En oiken ole osannutkaan ennen kahdentoista askeleen työtä ajatellakaan kuinka suuri merkitys tuolla asialla on elämääni.

Toivoisinkin että ihmiset jotka erovat, eivät pidä yhteyttä lapsiinsa tai estävät toista vanhempaa olemasta osa lapsen elämää lukisivat tuon tekstin ja ymmärtäisivät itsekkäissä tarkoitusperissään minkälaisen trauman se pieneen lapseen jättää. Omassa tekstissäni sentään puhutaan ajasta 1970 luvun lopulla ja nyt eletään vuotta 2015 joten ei niistä ihan heti helpolla pääse irti.

Jos Kuitenkin syystä tai toisesta päädytte ratkaisuun, jossa hylkäätte lapsenne. Tilanteessa jossa se on  oikeasti oikea ja paras ratkaisu lapsen kannalta. Niin koittakaa hoitaa asiat jotenkin niin;  että Lapsenne jossain vaiheessa saisi tietää mikä on ollut niin painava syy että tälläiseen olette päätyneet.

Sen olette tuolle pienelle ihmiselle velkaa, aikuisten oikeesti.