Hyvältä on elämä tuntunut sen jälkeen kun naiselleni kerroin addiktioni synkimmästä synkkyydestä. Perjantaina oltiin ulkona syömässä ja niskaani satoi paskaa kilotolkulla häneltä. Ymmärrän ja ansaitsenkin sen, onhan käytökseni olllut häntä kohtaan petollista ja paskamaista useamman vuoden ajan. En odottanutkaan että asia olisi kuitattu parilla pikku keskustelulla.

Hartaasti toivon että hän voisi minulle antaa anteeksi ja suhteemme kehittyisi vahvaksi sen myötä ettei ole tarvetta valehdella toiselle mistään.

Mietityttää kauankohan tuo loan heitto kestää. Vaikea asia kun tekemäni jälkeen sen ansaitsen, mutta toisaalta en loputtomiinkaan olen vastuussa teoistani ja samaan aikaan täysin voimaton addiktion suhteen.

olen vastuussa toipumisestani, mutta ei ole ollut minun valintani sairastua seksiaddiktioon.

Sairaus onkin homman ydin. Ei ole ollut minun päätettävissä että lähden huoriin, addiktio on sen päättänyt puolestani. Toisaalta jälleen; Itse olen tehnyt ne huonot valinnat joilla olen päätynyt kuplaan ja luisuun jota ei ole voinut pysäyttää, vaan se on sitten pysähtynyt rysähtän kiviseinään. Ja aina kovenevalla vauhdilla: Huoria, homomoilua, kovempaa ja kovempaa pornoa.

12 askellen ryhmä, toipuminen on aikamoinen paradoksi:

• Jos haluaa voitttaa addiktion täytyy myöntää ettei sitä voi voittaa ja on voimaton.
• Jos haluaa olla olla toteuttamatta pakkomielteisiä manööverejä, ei voi tapella sitä vastaan ja vain päättää etten tee vaan luovuttaa ja päästää irti.

Ja kaiken lisäksi se vain toimii :-)

Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa.